Helsingin työväenyhdistyksen soittokunnan (HTY:n) oppilassoittokunta 1940 – luvulla.
(kaikki kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.)
Matti Loukola altossa.
Käpylän nuoriso-orkesteri vuonna 1949. Käpylän Yhteiskoulu.
HTY:n Mustikkamaan konserttimatkalla. Piirros Tovi vuonna 1950.
KAJAVA vuonna 1950. Kuvassa Pauli Pajula, Matti Loukola, Väinö Aatsinki, Auvo Apsholm ja Pentti Saarijärvi.Viisikymmenluvulla soitin myös orkestereissa KLARINO ja AMARNI sekä sinfoniaorkestereissa YS ja Sibelius – Akatemia.
Asevelvollisena.
Poliisien soittokunnan siviilikeikalla Nurmijärven maatalousnäyttelyssä vuonna 1960.
SÄVELTASSUT vuonna 1990. Jukka Vuoristo, Rolf Storsjö, Kirsti Saranen, Matti Loukola, Juhani Hyvönen ja Torsten Österman.
Rajaniemi, Virrat vuonna 2000. Kuvassa Olavi Kojo ja Matti Loukola.
EKL:n VIIHDEKUORON ja -ORKESTERIN konserttimatkalla vuonna 2001 Ruotsissa. Johtajana Heikki Mäntylä. Esiinnyimme myös SISU – radiossa.
Konserttimatkalla vuonna 2004 Viron Pärnyssä. Kuva konsertista KOORSALISSA.
Konsertti Virtain kirkossa vuonna 2005. Johtajana Heikki Mäntylä.
Konsertti Hämeenlinnan torilla vuonna 2005. EKL:n Kesä – tuulella tapahtuma. Jäähallin tilaisuudessa noin 2000 kuulijaa. Kuorossa, jota säestimme, noin 450 laulajaa. Johtajana Heikki Mäntylä.
Lehmirannan lomakeskuksessa Erkki Irjalan mukana vuonna 2003.
Pekka Kainulainen ja Matti Loukola musisoivat vuonna 2003.
Hely ja Matti Loukola vuonna 2005 Lehmirannassa.
Tapaninpäivän tanssit vuonna 2006 soittajina Atte Jäntti, Raija Majamäki, Jukka Syrjänen ja Matti Loukola. Lehmiranta.
Harmonikkatrio Karemajalla vuonna 2006. Kuvassa Matti Loukola, Atte Jäntti ja Jaakko Kuoppala.
Soitto – ja lauluhetki allasbaarissa. Aimo Kinnunen, Matti Loukola ja Lasse Kiikala.
Lasse Pihlamaan kuolinpäivänä esitimme ”NUORUUSMUISTOJA”. Jussi Paavola, Atte Jäntti ja Matti Loukola.
Hely spiikkaa pelimannikonsertissa.
Matti Pullisen mökillä soittamassa ja saunomassa.
Humpapat Kirkkonummella. Kuvassa Peter Thomas, Matti Loukola ja Pekka Kainulainen. Orkesterissa ovat soittaneet myös Pentti Kiuru laulu ja harmonikka, Paavo Pöyhiä klarinetti ja rumpali Olli. Kuva vuodelta 2011.
Leave a comment